Itse asiassa olen aina ollut sitä mieltä, etten kovasti halua selittää töitäni, vaan että katsojan tulkinnat ovat hänen oma asiansa. Nyt kuitenkin lähdin kirjoittamaan teoksistani ja siksi haluan korostaa, että taide on eria asia kuin siitä kirjoittaminen tai puhuminen (tai sen tutkiminen).
Luulemme, että mielemme on vapaa, mutta itse asiassa meidät on aivopesty. Kulttuurimme harjoittama kollektiivinen ohjelmointi, joka on alkanut jo kehdossa ja jota on vahvistettu lastentarhassa, koulussa ja työpaikalla, vakuuttaa meille, että me olemme normaaleja ja muut omituisia.
"Kulttuuri on mielen kollektiivista ohjelmointia, joka erottaa yhden ihmisryhmän toisesta."
Edelliset lainaukset ovat tunnetun kulttuurintutkijan G. Hofsteden lausumia ja ne ovat vaikuttaneet paljon maalausprosessiini kuten muukin yliopistosta saatu teoreettinen tutkimusperinne. Taiteen ja tieteen prosessien samankaltaisuus erilaisuudessaan on aina kiehtonut minua. Kokemukseni mukaan taiteenteon ja tutkimuksen prosesseissa voi saavuttaa samanlaisen rauhan ja muun maailman poissulkevan imun ja tiede voi rikastuttaa taidetta ennenkuulumattomalla tavalla, jos osaa olla avoin ja analysoida tieteen antia taiteen tekemisen kautta.
Karkeasti ottaen tieteelle ja taiteelle ominaisia työtapoja hyödynnettäessä, ovat käytössä eri aivopuoliskot. Asia ei kuitenkaan varmasti ole näin yksinkertainen, sillä tieteen teossa tarvitaan suuri määrä luovuutta ja esim. maalaamisessa valtavasti kurinalaisuutta ja järjestelmällisyyttä. Oletankin suurimman eron prosessissa olevan siinä, että maalatessani pääsen sellaiseen vahvaan keskittymisen tilaan, jollainen ei kokemukseni mukaan ole mahdollinen millään muulla työskentelytavalla. Luultavasti tuolloin on mahdollisuus päästä kiinni alitajuntaan ja sen vaikutuksiin paremmin kuin esim. tieteellisessä kirjoittamisen prosessissa.
Palatakseni Hofstedeen, tutkin maalauksissani kulttuurin ja perimän vaikutusta ihmisen oloasuun ehkä siksi, että itse en koskaan oikein tunne kuuluneeni mihinkään. Olen ollut outo lintu kaikkialla ja kuitenkin "vähän" mukana kaikessa. Aloitin riemukkaan maalausprosessini Rauman ateljeessani, joka on ihka ensimmäinen oma ateljeeni rakkaani Antonin ansiosta, tutulla aiheella. Anquish of creation-teokseni (85*129) sisältää saman patsaan käden, jota käytin jo 1999 Pilvivuori-triptyykissäni, jonka tein kuvaamaan omaa prosessiani PD-opinnoissani (professional development) Jyväskylän yliopistossa. Triptyykistä on kirjoitettu pitkä selostus opinnäytteeseeni.
Luomisen tuskassa kivikäsi lyö läpi sireeninkukkien vyöryn niin, että osa kukista lentää pois "aukostaan". Aukko on kupla joka esiintyy muissakin töissä ja se kuvaa valoa, johon olemme mielestäni kaikki lopulta vaeltamassa, koska meidät kaikki on tähdistä tehty. Mielestäni olemme täällä kehittymässä ja käyttämässä meille suodut lahjat ja voimavarat mahdollisimman totaalisesti hyväksi ja myös kartuttamassa niitä. Kyllä, minussa on ainakin pisara täydellisyyden tavoittelijaa. Sehän on taiteilijoiden yksi vahva ominaisuus, jota ei luovalla hulluudella voi korvata. No sitäkin tarvitaan tietenkin.
Kaikissa maalauksissani on tausta, luonto, maalattu koristeellisen monimutkaiseksi ja vapaaksi kuin luonto itse kun taas ihmistä tai kulttuuria edustava patsas on tarkemmin rajattu ja yksityiskohtaisempi.
Poikani Aleksi kirjoitti, että meidät kaikki on tehty tähdistä koska:
Nämä pohdinnat ovat omalta osaltaan vaikuttaneet siihen, että otin teoksieni yleisnimeksi paljon käytetyn We are all made of stars. Se on mukavan moniselitteinen kuten teoksenikin, joihin jokainen katsoja voi vaikuttaa omalla tulkinnallaan.
Pallas Athene reclining (105*135) on teos, jossa taiteen jumalatar on asettunut lepäämään suomalaiselle niitylle. Siinäkin patsas edustaa kulttuuria, josta meillä jokaisella on jotakin liepeissämme jo antiikin ajoilta asti. Mutta sitten on myös se niitty...
Elämänlanka on hämmästyttävä kasvi. Se kasvaa olemattomista rakosista miltei ilman vettä ja kukkii, kuten myös nuori uros bodarin selkineen teoksessa Bindweed (97*125). Elämänlanka seppelöi siis nuoren uroon patsaan omilla kukillaan. Teos on sitkeyden perikuva kahdella tasolla.
Seeds of Human Creation (81*104) on syksyn kuva, jossa kuitenkin on kaikki olevaisuuden idut kuten kaaoksessa ovat luovuustutkijat sanoneet olevan. Kulttuuri on siinä nuori tyttö, mutta syksy tuottaa omenoita, jotka kätkevät uuden alun.
Winged (81*125) ponnistelee väsymättä kohti valoa pääsään olevien siipien avulla. Siivekäs on aika pitkälle oma kuva. Syksyssä ollaan, mutta pihlaanmarjat ovat voimakkaan punaiset ja ja päämäärä on selvä siivekkään päässä.
Navel of the World (80*85) kuvaa narsistista ihmistä ja siten puhtaimmillaan tämän ajan kulttuurin luomusta. Terveessä narsismissa ei tosin liene paljon pahaa.
The Hidden Heel of Achilles (80*94) on myös oma kuva, kuten tavallaan kaikki teokseni, siksi että minullakin on oma Akilleen kantapääni, jonka yritän kätkeä parhaani mukaan ja joka on siksi vaikuttanut luomisprosessiini ratkaisevalla tavalla.
Silence out of Reach (90*110) kertoo ihmisen suunnattomasta ja toteutumattomasta kaipuusta, rievusta, joka jokainen kantaa mukanaan.
Markku Graae on tutkija, jonka ajatukset ovat vaikuttaneet paljon omiin pohdintoihini myös taiteen tekijänä. Tulkitsen häntä melko vapaasti kirjoittessani persoonallisuuden kehittämisestä:
Persoonalliseksi koetuksi tulemisen perusta on omalaatuisen orientoitumisen näkeminen tarkastellussa asiassa. Se koetaan ainutkertaisena ja siinä voi nähdä oppivaa osaavuutta. Toisin sanoen se näyttää itsensä yli ja siksi siihen sisältyy odottamattoman odotusta. Jo oleva nähdäänkin tulevaa ennakoivana.
Eli
Persoonallisuus on kykyä poiketa ja edetä omaan aitoon suuntaansa oman logiikkansa mukaisesti ja omaa logiikkaansa kehittäen. Persoonallinen ihminen on odottamattoman edessä selvillä tehtävistä valinnoista, etenemissuunnastaan. Lähtökohtana on siis valmius antaa kokemustensa vaikuttaa muuttavasti käsityskykyynsä. Toiminta on siis odottamatonta.
Kuitenkin
Muut osaavat odottaa mitä persoonallinen ihminen ei tee, sillä persoonallisuus ilmenee kieltäytymisenä, pidättäytymisenä ja rajoittumisena (Ihminen johon luotetaan, on ihminen, josta tiedetään hänen vahvuutensa kieltäytyä).
Siis
Ihminen etsii turhaan omaa persoonallisuuttan jonakin, jota hän on, sillä se ei löydy sisällöistä. On tarkasteltava kaikkea sitä, minkä itseltään kieltää, sillä sillä tavoin voi löytää tuntuman olemisensa virtaan. Löytämisen merkkinä on omaa olemusta koskevan olemattomuuden tunteminen. Siksi luulo, että persoonallisuuteen liittyy voimakas olemassaolon kokemus, on väärä. Voimakas olemassaolon kokemus liittyy vallankäyttöön ja toisiin vaikuttamiseen. Persoonallinen ihminen päin vastoin tukee toisten oman persoonallisuuden löytämistä.
Ja
Mikä tahansa tie voidaan muuttaa persoonallisen kehittymisen tieksi, sillä onnellinen jättää maailmaa taakseen astuakseen uudenlaisen maailman kokemiseen. Mutta taakseen voi jättää vain sellaista, mistä ei enää tarvitse huolehtia ja siksi vain osatut asiat voidaan jättää todella. (Osaamattomuus sitoo huoleen ja vaivaan). Osaamista on omistaa asiat niille itselleen ja siksi persoonallisuus ei merkitse maailman omistamista, vaan osaavasti maailmasta luopumista.
Sekä
Persoonallinen ihminen on aina kokemisensa ja käsittämisensä ristiriita. mitä vahvempi persoona, sitä vahvempi sisäinen ristiriita. Toisin sanoen heikon persoonan käsityksiä ei muuta mikään, mutta vahvan persoonallisuuden olennainen tuntomerkki on käsitysten muuttuminen. Persoonallisuus on siis persoonallistumista eli oleminen on tulemista ja persoonallisuutta voi kehittää parhaiten vakavasti ottavan, omistautuneen ja ajattelevan työnsä tekemisen kautta. Ihmiskunnan kehitys toteutuu yksittäisissä ihmisissä. Jokainen persoonallistuva täyttää oman osansa ja velvollisuutensa.
Jaana Venkula on aina osannut antaa minulle ajattelemisen aihetta ja siitä lähteestä tulevat myös monet ajatukset tauluihini. Hän kysyy miksi tieto ei auta, vaikka useimpien ongelmiemme ratkaisemiseksi on olemassa riittävästi tietoa. Hän heittää, että syy saattaa olla tavassamme jäsentää todellisuutta. Tiede on vain yksi toimintaa ohjaava näkökulma. Muita samanlaisia ovat uskonto (etiikka) ja taide (esteettisyyttä jäsentävänä). Kaikilla kolmella on oma käsityksensä todellisuuden luonteesta, oma ontologiansa olemistapansa ja siksi myös oma epistemologiansa, metodologiansa ja symbolijärjestelmänsä. Tästä seuraa, ettei toisen metodologiaa voi käyttää toisen selittämiseen. Taiteen logiikkaa ja sisäistä konsistenssia ei tunneta kovin hyvin eikä sitä miten erilaiset taidekäsitykset muodostuvat, mutta kuitenkin käsitys todellisuuden luonteesta määrää tapoja, joilla siinä todellisuudessa toimitaan.
Kokema on tärkein tiedonmuodostuksen perusta. Todellisuus on alituisessa toiminnassa ja siis prosessi. Taiteelliset ilmiöt ovat ihmisen kokeman todellisuuden osa, jota ei voi ymmärtää vain lisäämällä sitä koskevaa tietoa. Ihmisen mieli on luokiteltu Kreikan antiikista lähtien järkeen, tunteeseen ja tahtoon ja tämä vaikuttaa vielä tänäkin päivänä - ei nähdä kokonaisuutta. Venkulalla on ns. viiden e:n järjestelmä (episteeminen, emotionaalinen, eettinen, esteettinen ja empiirinen), kun hän kuvaa ihmisen mentaalista järjestelmää. Esteettinen osajärjestelmä organisoi asioita oikeille kohdilleen mielessä. Käsitteellä on kauneuden aistimisen konnotaatio. Ratkennut tiedollinen ongelma on asiantila, jota ilmaistaan asioiden kohdalleen loksahtamisena - harmonia syntyy.
Jokaisen osajärjestelmän tulee olla tiedon muodostumisen kannalta sopivassa tilassa viidellä eri muuttujalla, muuten ei synny mielekästä toimintaa. Venkula luettelee monta ihmistä kapeuttavaa suuntausta, joista yksi on rumuuden ja muodottomuuden korottaminen esteettiseksi arvoksi. Yksilöiden tietämisen taso kapeutuu ja köyhtyy ja yhä harvempi kykenee käsittämään hänelle tarjottua tietoa. Siinäpä se!
Jorma Heikkilä on pitkänlinjan luovuustutkija, joka on auttanut minua paljon opetustyössä. Hän on sanonut, että luovuus on yksilön sisäisen minän integroimista ulkoisen maailman todellisuuteen ja tällä tavalla uuden lähestymistavan löytämistä asioihin.Kaikista tauluista tuntuu tulevan enemmän tai vähemmän omia kuvia.
Rhapsody (94*140) kertoo elämän keveydestä naisen kannalta, kun vieressä on huolehtiva mies, joka uskoo ja tukee. Tässä tietenkin viittaan rakkaaseen kanssakulkijaani, joka on rakastanut minut vahvaksi.
Woman's Way (94*140) muistuttaa Silence out of Reachiä. Molemmissa on kyse kaipuusta johonkin, jota on mahdoon saavuttaa, mutta haluaisko sitä saavuttamatonta asiaa sitten enää jos sen saavuttaisi...
The Extent of Humanity (115*90) kertoo juuri siitä mitä nimi sanoo. Ihminen tukee toista ja tarrautuu toiseen, mutta uumilla roikkuu miekka vyötettynä.
Song of Songs (120*90) on vahvasti omaelämänkerrallinen. Se kertoo siitä, että minä löydän Jumalan herkemmin ihmetellessäni luonnon diversiteettiä kuin ihmisten rakentamassa kirkossa. Korkea veisu kajahtaa pienimmissä asioissa monipuolisen luonnon keskellä.
Carpe Diem (94*130) kuvaa ihmisen heittäytymistä asioihin, jotka tulevat hänen eteensä mahdollisuuksina. Osaako hän hyödyntää niitä ja oppia niistä? Tämä kuva sai syvällisempiä merkityksiä kuin ehkä alunperin oli tarkoitettukaan kun entinen kollegani ja suuresti arvostamani yhteistyökumppanini Hannu Myllymäki kuoli äkisti vain 39-vuotiaana. Olimme tehneet yhteistyötä mm. Carpe Diem-nimisen kansainvälisen projektin kanssa. Se käsitteli kestävää kehitystä, johon olen tutustunut monipuolisesti opettajuuteni aikana opiskelijoiden kanssa. Kestävä kehitys tullee olemaan aina yksi tärkeimmista vaikuttajista myös maalauksissani. Ikuisen jäljen minuun jätti myös Hannun poismeno.
An Invitation (96*110) käsittelee myös hetkeen tarttumista kuten Carpe Diem, mutta hieman eri näkökulmasta. Hetkeen tarttumisella voi olla myös negatiivisia seurauksia. Houkutukset ovat moninaisia!
Commitment (90*115) kertoo sitoutumisen voimasta sekä hyvässä että pahassa. Jos sattuu tarttumaan hetkeen "väärän" houkutuksen seurauksena, seuraukset saattavat leimata elämää vuosia. On kuitenkin olemassa myös toisenlaista sitoutumista, joka tuo hyvän mielen. Molempia on tullut kokeiltua.
Curtain up (94*110) Jatkaa kestävän kehityksen pohdintojani. Esirippu on nyt nostettu ja kestävä kehitys on lopulta päässyt parrasvaloihin. Kun aloittelin kestävän kehityksen parissa, niin sitä pidettiin liian usein vielä "viherpiiperöiden" harrasteluna.
My every Prayer (95*140) on hyvin henkilökohtainen. Miten paljon olenkaan lähettänyt hiljaisia rukouksia johonkin korkeuteen erityisesti äitinä ja ikuisena murehtijana. Enkeli saa edustaa niitä kaikkia, vaikka enkeli ei tietääkseni näytä kuvassa olevalta. Patsaaseen on voimakkaasti vaikuttanut se meidät aivopessyt kulttuuri.
Immersed (96*110) - miten höyhenen kevyttä onkaan elämä silloin kun pystyy uppoutumaan johonkin ja unohtamaan...
The Inner Self Image (96*140) Muodostui työn kuluessa omaksi kuvakseni - ei siksi mitä patsas edustaa, vaan sen sulkeutuneessa ilmeessä on jotain mitä minulla on sisälläni. Olkoon se mitä se on, arvoitus nytkin kuten jo opiskeluaikanani, kun meitä pyydettiin tekemään omakuva. Toteutin sen abstraktina.
A Flaming Spirit (110*94) on toivottavasti portti uuteen ja outoon...
Capsella Vuolá-Falk